1/13/2012

Viime viikon joku päivä nyt.






Jonka postaan vasta nytten. Syystä että blogger on ryhtyny vihhaamaan minua. Mutta päihitin sen. Ja sain kuvatkin mukisematta siirrettyä ! Tämä on siis päivän postaus joka on ollut valmiina viikon verran, mutta julkaisu on epäonnistunut kuvien lataukseen.




06:30
Pesue ylös. 




  06:35
 Vetasin neuleen niskaan. Se lojui sopivasti lattialla sängyn vieressä.
Äkkiä tukka kiinni ja kuvatodiste silimäpusseista.



 06:45
 ATTACK !




 06:55
 Ready. Sen jäläkeen huuhtelen hampaat kahvilla. 
Sitten alkaa armoton sähläys kun lapset pitäisi saada puettua. 
Missä on sukat/kypärälakki/hanskat/lapset/varavaatteet? 
Joka ikinen aamu kaikki hukassa. 
Kaikki.





 08:00
 Lapset viety tarhaan iliman suurempia mukinoita.
Pekka kävi nakkaamassa minut töihin, sitä ennen sai äijä juosta mulle eväät. 
Koska en ite jaksanu.








 08:15
 Työpäivä alakaa. 
Ai mistäkö huomaa, että olen ainut nainen koko firmassa? 
Keittiön kunnosta. Aloitan pikasiivouksella ja kahvinkeitolla.




08.20-11.30
 Istun palaverihuoneessa. 
Tukahdutan itselleni luontaisen käytöksen ja puhun siivosti.
Leikin hyväkäytöksistä aikuista.






 11:30 - 12:00
Iloitten ko The Big Boss tuo toimistolle uuen vejenkeittimen.
Ruokatauolla vetasen huiviin mustikkasoppaa.




 12:00 - 16:30
Loppupäivän opettelen kylppärin massoitusta. Lasken pinta-aloja ja kustannusarvioita.




17:00
Justiinsa tultu kotiin. Lapset levittää mun työkamat. Pallaa lakki.




17:30
Pekka saa tehdä hernekeittoa koko porukalle. 
Mukaan survottiin joulukinkun rippeet.
Syyään.




18:01
Tuskastelen pyykkikasaa ja kylppärisotkua.





18:02
En tee asialle yhtään mitään. 
Hiljennän lapset piirretyllä.
Univelka painaa niin että silmiä särkee.




19:15
Lapset on ( erittäin vastahakoisesti ) laitettu sänkyyn.
Tutustun kylppärin/saunan kalustevalikoimaan. 
Sitten valamistelen muutaman työjutun seuraavaksi päiväksi.
Väsymys sumentaa ajatukset.




21:00
Hyppään sänkyyn. 
Sitä ennen kävelen keittiön läpi ja kirvaan sotkua jonka rakas mieheni jätti.
En varmana siivua !




Unihan tuli vasta appouttiarallaa 03 jäläkeen.
Nukkumisesta ei nyt tule yhtään mitään.
Ei ole tullut pariin viikkoon.
Muutaman tunnin yöunilla koko homma alusta.


Näin meillä.

17 kommenttia:

Taika kirjoitti...

Oot sä vaan niin nätti! Millä teet kulmakarvas, oon kovin kateellinen niistä! :-D

Anonyymi kirjoitti...

Hello! Ootko käyny tohtorisedän (tai -tädin) luona tuon unettomuuden takia? Meinaan mulla oli ennen joulua ihan samanlaista monta viikkoa, väsytti ihan hirveesti mutta uni ei tullu. Alko pää hajoilemaan loppuviimelti ni menin lääkäriin ja tohtorisetä totes että sulla on varmaankin melatoniinitasot heittäny häränpyllyä niinku monella muullakin suomalaisella tähän aikaan vuodesta. Joten tohtorisetä määräs mulle melatoniinipillereitä, en tiiä onko ne sitte vaan lumelääkkeitä mutta mulla ne ainakin toimii! Tunnin päästä napin ottamisesta nukahtaa tosi helposti eikä aamulla oo tokkurainen olo. Suosittelen :)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt tulee tällanen pieni kysymys kun näin noi sun meikit niin huomaan et sulla on tota lumenen rusketusputelia vai mitä lei ihonsävynsäväyttäjää(sori en nyt muista millä nimellä sitä kutsuttiin) ja näkyy et sula on toi sävy 3. Mitä sä tykkäät siitä? Mulla on sama ja vaikkei mulla ole talvellakaan mitkään maailman valkoisimmat kasvot niin en voi käyttää sitä, saan vaan aina sillä paskaa kasvoille, ihan sama kuin vähän käytän :(
ja kaikissa blogeissa tota aina kehutaan ja VIHDOIN löysin omani pitkän mestästyksen jälkeen ja oli vaan tota kolmos sävyy jäljellä....

Halusin van kysyy mitä mieltä ite oot siitä?

thanks veri much

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Millä aineilla teet noi herkulliset huulesi? :))

Terv. H

Ouss kirjoitti...

Taika: Mie teen ihan mustalla kajaalilla sekä tummanruskialla kulmakynällä :)

ANON: Unettomuuteni varmasti liittyy stressiin. Töihin ja pelkoon ettei täytä odotuksia. Uskon, että helpottaa kunhan pääsen perille kaikista kuvioista ! :)

Anon: Joo mulla on tuosta sävyt 1 ja 3. Kun olen laittanut itseruskettavaa, niin käytän tuota tummempaa. Muuten sotken sitä aina meikkivoiteeseen. Ja olen kyllä kovasti siittä tykänny ! :)

Anon: Käytän ihan normaalia huultenrajausta ja sitte siihe nykästään vaan kerros huulikiiltoa ! Uteliaisuuksissani ostin sellaisen Lip Plump - huultenturvottajameininkin, mutta se oli iha sontaa. Ei mitään vaikutusta. Enkä muutenkaan etes tarvi semmosia :DD

Anonyymi kirjoitti...

Oot nättikonukke!!! Missikishoin mars mars voittasit!

Ouss kirjoitti...

Anon: No voe kiittttos ! :DD Paittinni että meikä ei sais ees osallistumisluppaa ko olen rengastettu, lapselline sekä riminaali. Plus aika härski suustaan.

Anonyymi kirjoitti...

Miksi osaat meikata noin hyvin? Saisit opettaa mullekkin :-)

Anonyymi kirjoitti...

Olet kaunis!

Mihin solet menny töihin? Elä ressaa, tekemällä oppii!

-Kiira

Anonyymi kirjoitti...

Miten sun painorojekti etenee? ;) Entäs joko se nilkka on toimintakuntonen?

Ouss kirjoitti...

Anon: No mikä tuossa meikissä nyt on ihmeellistä. Eihän mulla ole ku ripsiväriä, normirajjaukset ja kulumat piirretty. Mulla menee tuon meikin teosa jotain 2 minnuuttia ;DD

Kiira: :)))) Kiitos. Mie olen projektipäällikkönä eräässä virmasa joka tekkee remontteja.

Anon: Oikein hyvin ! Paino on pysynyt samassa. Joulun-uvn välillä tuli 2,7kg pelekkää turvotusta (yöh!) mutta lähtivät nopeasti. Kova on usko, että parin päivän sisään tavoite saavutettu ! ;) Kirjoitan siitä sitten kun se on tapahtunut !

Nilkkani puolesta olen leikkausjonossa. Aikaa ei ole vielä tullut. Nilkan vuoksi mun lonkka on todella huonossa kunnossa ja välillä sitä särkee niin, että taju on lähtiä. Mutta toivotaan että sitten leikkauksen jälkeen loppuu kaikki vaivat ! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mitä kouluja oot käyny? Ja mikä siis oot ammatiltas? :)

Ouss kirjoitti...

Haluakko pitkän vai lyhyen listan siittä missä kaikisa kouluisa olen käyny kääntymäsä? :DDD Haha. IT IZ LONG. Lukio on ihan loppusuoralla, mutta mun __The Unelma-dunes__ meni reippaasti niije suorittamisen edelle. Ei ole monestakkaan kurssista kii. Työnkuvani näkkyy aikasemmasa kommentisa. Elikkä suunnittelen ja myyn sisustus- ja märkätilaremontteja. :)

Ouss kirjoitti...

HHAHHAHAHAHHAHAHAHHAHAHAHHAHA. Anonyymille kommentoijalle jonka viestiä en viittihe julukasta koska en halua viljellä mun nimiä täälä enempää ko pakko :DDDDD Mutta siis voikko kertoa että mikä tuo on ko en kestä :D:D:D:D::D:D:D: ANABHHAGGAGAGGagagaGg. Holokaust-reps ! Hahhaha. Kiitoksia tästä illan piristyksestä :D Ja pääasia tässä on että MISTÄ SÄ TON NIIKÖ LÖYSIT :DDDDDD

naley kirjoitti...

Heippa!

Oon seuraillu ja lukenut sun blogias varmaan niiiiin kauan kun oot kirjottanu! (Ikuna en vaan oo saanu aikaseks kommentoida jottahi..)
Tykkään rempseestä kirjotustyylistäs ennenkaikkea!

(Lisäsin siut ommaan blogiini 'näitä seuraan' kohtaan. Alotin vasta blogini kirjoittelun, joten en tiijä, mitä se koko seurailu-juttu edes meinaa, muttaku muillakii on..) :D

Ouss kirjoitti...

Naley: No hei ! Kommentoippa jatkossakin. Jooo-o lissää vain ! :)

Anonyymi kirjoitti...

Sulla on kivan näköinen työ paikka.jos oot ainut nainen virmassa nii taitaa olla virman miehillä silimäruokaaa