1/30/2011



Oon nyt viimiset pari viikkoa ollu itseasettamassa "blogiarestissa".
Joten ihan hävetti, kun sitten viimein kävin kiertämässä lempiblogit 
ja huomasin että minua oli muistettu tunnustuksella - jo pari viikkoa sitten.
Multa oli menny täysin ohitse.

SHAME ON ME!





Punastelevat kiitokset anana  !

Käykääpä sielä kurkkimassa.
 Minä kun en saa sukkapuikoilla aikaiseksi muutako sokian silimän.



Tunnustukseen piti liittää totuuksia itsestään.

1. Olen hajamielinen.
Esim. Olen kolme kertaa lähtenyt suihkusta hoitoaineet vielä päässäni.
Kolme kertaa! Tämä esimerkki on laimeimmasta päästä.

2. Kun istun koneella, olen täysin pihalla ympärilläni tapahtuvista asioista.
Seriously. En kuule silloin mitään. Olen täysin omassa maailmassani.

3. Nauran pieruvitseille.
Kyllä, edelleenkin. ( Ja vastaus kysymykseenne on: 23v.)

4. Vihaan häviämistä.
No kuka ei vihaisi. Iskältä peritty voimakas kilpailuvietti.

5. Ailahtelevaisuus
Mielipiteeni muuttuvat nopeasti.
Mielialani muuttuvat nopeasti.

6. Olen hyvin huoleton pukeutuja.
Voin kulkea viikon samoilla vaatteilla. No prob.
Kauppareissuille saatan vetasta niskaan sängyn alta löytyneet jarruraitaiset pyjamat.
(Poikkeuksena tähän on kemut ja hipat, joihin pynttäydyn tunteja.)

7. Sotkuinen olohuone&keittiö aiheuttaa rytmihäiriöitä.
Muut huoneet eivät häiritse yhtä paljon. Syynä on se, että vieraiden yllättäessä
voi läimästä sottasten huoneiden ovet kii. 



En nyt jaa tätä tunnustusta eteenpäin kun yhdelle uudelle tuttavuudelle.



Go tsekidaut !



Ps. Repeatilla soi >




7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi blogiaresti? Täällä on ollut jo lukijoilla vieroitusoireita!!! :D

Ouss kirjoitti...

:D Olen imarreltu.

Anonyymi kirjoitti...

Molen samaa mieltä. Vähemmästäki tulee hulluksi, ko pitää sata kertaa päivässä käyä kattomassa, että jokojokojokojoko on tullu jotain uutta. Ja niitä krokotiilinkyyneleitä kun ei oo päivityksiä ;(

:D

-Kiira

Ps. Siis häh, kirjottikko sä ton kuvauksen meikäläisestä :O?!

Ouss kirjoitti...

Ai minkä kuvvauksen? :D


Muthei! Punastelen! :D

Anonyymi kirjoitti...

Kuvaus = noi 7 tunnustusta. Paitsi että kohta 3, moon 25.

- Kiira

Elli kirjoitti...

Kiva kun oot takasin! Ei tarvi tammosia aresteja kylla jatkossa pitaa!

Mina oon muuten joskus lahteny suihkusta pesematta hiuksia ollenkaan. Oon niin mielissani fiilistelly ja laulellu etta unohtunu koko homma. Sitten hiuksia kuivatessa ihmetelly ku tuntuu niin rasvasilta... :D

Rilla, kirjoitti...

Heihei, kiitoskiitos! Ja muuta ähellystä, olen otettu! :) Siis kiitos, piti sanomani. :D

Ps. Että kiitos, sanoinko jo? Niin kiitos tästä aneemisen päivän piristyksestä. :)